HEI, OLEN ANNA!

USKON

että oman äänemme vapauttaminen on keskeinen tekijä siinä miten palautamme yhteyden oman voimamme ja todelliseen luontomme.

USKON

että yhteyden palauttaminen omaan luontoomme on tärkein tehtävä, jota ihmisinä olemme tähän elämään tulleet toteuttamaan.

USKON

että oman sielun olemuksen ja harmonian todeksi eläminen on paitsi mahdollista jokaiselle, myös se mitä syvästi elämäämme janoamme.

Minun voisi sanoa olevan esimerkiksi henkisen kasvun ja holistisen äänenkäytön valmentaja, äänijoogi, muusikko, äiti, pienyrittäjä, totuudenetsijä...

...mutta todellisuudessa olen kuitenkin jotain paljon enemmän.

Ja niin olet sinäkin.

Laajempi olemuksemme ulottuu pitkälle pienen mielemme lokeroiden tuolle puolen...ja omasta kokemuksestani tiedän miten elämää (hyvällä tavalla!) mullistava yhteyden avautuminen omaan todelliseen luontoomme voi olla. 

Tiedän myös miten kipeältä ja ahdistavalta voi kaipaus sieluyhteyteen ja harmoniseen, aidosti omalta tuntuvaan elämään tuntua...

Oma tarinani

Kuten kovin monet ihmiset, myös minä olen tavoitellut valtaosan elämästäni “hyvää elämää” ja onnellisuutta. Olen ajatellut onnellisuuden liittyvän mm. kivaan kotiin, vakiintuneeseen parisuhteeseen, hyviin ystäviin, mielenkiintoiseen ammatilliseen uraan, ihaniin lapsiin, mahtaviin matkoihin ja inspiroiviin harrastuksiin. Kunnes lopulta olin saanut elämääni kaikki nämä asiat. Mainitulta listalta joka ikisen. Elämäni olisi siis voinut kuvitella olevan kaiken kaikkiaan melko täydellistä. Jostain syystä en kuitenkaan osannut olla onnellinen. Jotain selittämätöntä, mutta selvästi olennaista puuttui, ja tunsin oloni yhä useammin levottomaksi ja ahdistuneeksi. Ihan kuin olisin jatkuvasti enemmän tai vähemmän väärässä paikassa, elämässä jonkun muun elämää.

Paineen puskemana aloin etsiä toisenlaista tietä. Aloin kysyä itseltäni kuka oikeastaan olen ja mikä on tarkoitukseni täällä. Syväsukelsin sisäiseen maailmaani monien valmentajien ja henkisten opettajien tukemana, alkaen siivota sieltä vuosien aikana kertynyttä roinaa ja luoden puhdasta tilaa jotta todellinen ytimeni pääsisi vihdoin kasvamaan ja kukoistamaan -jotta sieluni ääni pääsisi virtaamaan elämässäni vapaammin.

Matka ei ole ollut helppo. Se on vaatinut paljon...mutta antanut silti moninkertaisesti enemmän. 

Palkkio tehdystä työstä on ollut valtava: elämä, joka tuntuu mehukkaalta, värikkäältä ja runsaalta, ihmeelliseltä seikkailulta - ja ennen kaikkea omalta elämältäni.

Nykyään koen rauhaa ja luottamusta -jotka vain ovat ja pysyvät. Koen olevani terve ja tasapainoinen kaikilla olemukseni tasoilla ja juuri oikeassa paikassa toteuttamassa omaa tarkoitustani tässä elämässä.

Ei tämä toki tarkoita sitä, että kaikki olisi yhtäkkiä pelkkää ruusuilla tanssimista, hattaroita ja sateenkaaria -ei tietenkään! Myös monenlaiset haasteet ja tunneskaalan tummemmat sävyt ovat erottamaton osa tätä ihmisenä elämistä, mutta ne eivät enää heilauta venettäni kovinkaan pahasti, sillä näkökulmani ja tapani kokea niitä on olennaisesti muuttunut.

 Elämäni on muuttunut paljon myös ulkoisesti kun sisäistä totuuttani vastaamattomat asiat ovat putoilleet pois yksi kerrallaan. Pitkä ura liike-elämän strategioiden parissa on jäänyt taakse, avioliitto päättynyt, koti vaihtunut moneen kertaan, ja elämäntapani muuttunut yhä vain hitaammaksi ja yksinkertaisemmaksi. Uusia asioita on saapunut sitä mukaa kun oma tilani on kasvanut ja tietoisuuteni laajentunut. Ulkoinen muutos ei kuitenkaan ole juuri mitään verrattuna siihen mitä on tapahtunut sisälläni. Koen jollain tavalla syntyneeni uudelleen, enkä voisi olla kiitollisempi tästä mahdollisuudesta.

Muutoksen avain tällä kotiinpaluun matkalla: yhteys 

 

Ensinnäkin yhteys itseeni: se, että tunnen itseni, olen läsnä itselleni, annan anteeksi itselleni, rakastan itseäni kokonaisena (ikuisesti epätäydellisenä) ja myös toimin tästä rakkaudesta käsin itseäni arvostaen, täydessä vastuussa elämästäni. En toki aina onnistuen, mutta koko ajan lisää oppien.

Toisekseen aito ja autenttinen yhteys muihin ihmisiin, perustuen tähän kypsempään ja vastuullisempaan olemisen tapaan.

Ja kolmanneksi yhteys Korkeampaan Todellisuuteen (kutsu sitä miksi haluat, jos haluat): luottamus suurempaan viisauteen, tukeen ja ohjaukseen, ja tämän valtavan luovan energian aistiminen kaikessa.

Olen saanut ja oppinut matkallani valtavasti, ja kaikesta siitä ammentaen haluan tukea myös sinun matkaasi kohti vahvempaa yhteyttä parhaan osaamiseni mukaan. Olen perehtynyt transformatiivisen äänen ja henkisen valmentamisen lisäksi mm. postiiviseen psykologiaan, henkiseen astrologiaan ja shamanistisiin menetelmiin. Ja matka jatkuu toki itsellänikin koko ajan yhä vain uusiin ulottuvuuksiin, sillä valmiiksi ei tässä elämänkoulussa koskaan tule - sehän reissusta niin loputtoman kiehtovan tekeekin!

"Anna on uskomattoman kaunis, rohkea ja säteilevä sielu. Hän on täynnä keveää inhimillisyyttä ja luomisvoimaa. Hän ei kiertele eikä väistele, vaan uskaltaa ilmaista asioita vapaasti. Valmentajana hän on luotettava ja sitoutunut tehtäväänsä sekä kohdatessa täysin läsnä. Hän myös ylläpitää turvallista, sallivaa tilaa, jossa saa itse olla takelteleva ja kömmähtelevä, mutta samalla vapaasti myös täydessä voimassaan."

-Marika

Tärkein portti yhteyteen: oma ääneni


Musiikki on kuulunut elämääni aivan pikkutytöstä lähtien: lauloin jo ennen kuin osasin puhua enkä ole tähän päivään mennessä lopettanut. Olen laulanut erilaisissa kuoroissa ja vokaaliyhtyeissä koko elämäni, ja niiden puitteissa päässyt tekemään ja kokemaan musiikkia yhdessä monien huippumuusikoiden kanssa. Pianonsoiton aloitin 5-vuotiaana ja opiskelin sitä sittemmin myös Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa sekä solistisella osastolla, kunnes jätin opintoni kesken todettuani, ettei solistinen esittävän säveltaiteen kulttuuri tunnu minulle oikealta tavalta lähestyä musiikkia. 

Olen intuitiivisesti aina tunnistanut äänen valtavan voiman ja sisimmässäni tiennyt, että musiikin perimmäinen tarkoitus ei ole sen esittäminen ja siitä nauttiminen (vaikka tälläkin on toki tärkeä roolinsa) vaan erityisesti sen potentiaali muuttaa meitä sisäisesti: avata ja tasapainottaa, ja auttaa löytämään se sisäinen tila mistä kaikki ääni lähtee ja mihin se palaa - hiljaisuus. Itselleni musiikki on ollut aina suorin yhteys syvempään osaan minua, muihin ihmisiin ja koko maailmankaikkeuteen. Ja erityisesti oma ääneni on luultavasti ollut läheisin ja todellisin tapa ilmentää todellista olemustani, ilmaisten suoraan sen mikä minussa on aidointa. 

Tämä sisäinen tiedon kipinäni syttyi toden teolla roihuamaan henkisen heräämiseni yhteydessä joitakin vuosia sitten, ja käynnisti itselleni varsin käänteentekevän prosessin, jonka myötä äänen ja musiikin todellinen, huomattavasti syvempi ja kokonaisvaltaisempi luonne alkoi avautua vauhdilla. Tajusin yhtäkkiä miten paljon suuremmasta asiasta näissä on kyse kuin ikinä olin ymmärtänytkään. Tuntui kuin olisin saapunut vihdoin kotiin. Olin löytänyt äänen ja musiikin henkisen ulottuvuuden. 


Olen sittemmin opiskellut transformatiivista äänenkäyttöä Kaliforniassa (CIIS San Francisco, 2016-2017) monien alan pioneerien johdolla. Osana kokonaisuutta ovat olleet harmonisesti värähtelevät soittimet, joita usein käytän työskennellessäni äänen kanssa, esimerkkeinä harppu, ääniraudat, shruti box, erilaiset perkussioinstrumentit sekä tiibetiläiset- ja kristallikulhot. Pääasiallinen instrumenttini on kuitenkin ihmisääni, mihin olen jatkuvasti syventänyt suhdettani mm. opiskelemalla äänijoogaa (Yoga of the Voice) Silvia Nakkachin johdolla sekä vanhaa intialaista musiikkia Dhrupadia (äänijoogaperinnettä sekin) intialaisen mestarin Uday Bhawalkarin johdolla. 

 
Ääni on ollut suurin opettajani. Se on opettanut kuuntelemaan syvemmin ja toiminut lempeänä oppaana matkalla kohti autenttista itseäni, auttaen kulkemaan ohi kiireisen mieleni paikkaan missä elämän kokeminen täydesti ja aidosti on mahdollista. Ääni on auttanut ilmaisemaan asioita, joita sanat eivät tavoita - asioita joita mieleni tuskin edes tunnistaa. Se on puhdistanut sisäisesti ja luonut tilaa, johon uusia asioita on voinut saapua. Äänen kanssa työskentely auttaa minua kokemaan rauhaa, iloa, elinvoimaa ja luottamusta. Se tuo minut takaisin kotiin sisäiseen hiljaisuuteen aina kun olen hukannut itseni maailman melskeeseen. Uskonkin, että ääni voimakkaana itsetuntemuksen ja eheytymisen työkaluna on ehkä yksi aikamme parhaiten varjelluista salaisuuksista, ja haluan ehdottomasti tehdä parhaani, jotta sen hyödyt saadaan laajemmin ihmisten käyttöön.

 

Koulutus


Certificate in Sound, Voice and Music in the Healing Arts
California Institute of Integral Studies, San Francisco, 2016-2017

Innovatiivinen (tiettävästi ainoa yliopistotasoinen) koulutusohjelma, joka lähestyy laajasti ääntä ja musiikkia niiden terapeuttisten, eheyttävien ominaisuuksien näkökulmasta. Koulutusohjelma perustuu monien perinteiden, kulttuurien ja lähestymistapojen integroimiseen, yhdistellen ennakkoluulottomasti teoriaa ja käytäntöä, tieteellistä tutkimusta, syvempää inhimillistä tietämystä ja perinneviisautta.

Kouluttajina alan pioneereja ympäri maailmaa, esim.

  • Silvia Nakkach, MA, MMT, vokalisti, Vox Mundi Schoolin perustaja ja johtaja

  • John Beaulieu, N.D., PhD., äänirautojen terapeuttisen käytön ja tutkimuksen pioneeri (Biosonics Enterprises)

  • Pat Moffitt Cook, PhD, musiikkiterapeutti, Open Ear Centerin perustaja ja johtaja

  • Thomas Amelio, senior mantra teacher, New York Open Center

  • Glen Velez, Grammy-palkittu modernin kehärumpuliikkeen alullepanija

  • Christine Stevens, MSW, MT-BC, MA, perkussionisti rauhan puolesta, UpBeat Drum Circles'n perustaja

  • Alan Turry, DA, NRMT, musiikkiterapeutti, New York Universityn Nordoff-Robbins Centerin johtaja

  • Tenzin Wangyal Rinpoche, Tibetin Bön-tradition opettaja, Ligmincha Instituten perustaja ja henkinen johtaja

Integratiivinen muutosvalmentaja 
HIMA Happiness Henkisen valmentajan koulutusohjelma, 2019-2020

FMH (Full Mesa Holder)
Llankay-Munay-Yachay School of Shamanism, 2021

KTM
Helsingin Kauppakorkeakoulu, 1998-2004
Lisätietoa: LinkedIn

 

Muita tärkeitä opintoja 


Dhrupad-opintoja Pt Uday Bhawalkarin johdolla
Intiassa 2019, 2020 ja 2024
Dhrupad Summer School, Iso-Britannia 2019 ja 2023
Useita periodeja verkon kautta vuosina 2020-2022

Henkisen astrologian koulutusohjelma
Smiling Stars / Erkki Lehtiranta, 2020-2021

Uwaysi system for self-realization
Shaykh Burhanuddin & Hajjah Hamidah Torres von Drechsel, 2020-2024 

​Sufi Enneagram Program
Hajjah Hamidah Torres von Drechsel, 2022-2023

Työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot
Helsingin kesäyliopisto ja Itä-Suomen yliopisto, 2020

Positive Psychology Practitioner -koulutusohjelma
Helsingin kesäyliopisto ja Joylla, 2019

Vox Mundi Yoga of the Voice
Santa Cruz, Kalifornia, heinäkuu 2018

Inhimillinen Henkinen Tie -koulutusohjelma, 2015-2017

Pianonsoiton opiskelu
Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto 1983-1996
Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus ja solistinen osasto 1996-1999