Meistä on tullut oman elämämme katselijoita. Katsomme elokuvia ja sarjoja siitä, miten toiset elävät. Ihailemme mitä toiset luovat. Kuuntelemme kun toiset laulavat.

Ja kutsumme sitä elämäksi.

Sama toistuu usein henkisellä matkalla. Uusi kurssi, uusi opettaja, uusi kirja, uusi menetelmä. Koetamme oppia ja ymmärtää lisää…ottamalla vastaan sitä mitä joku toinen on synnyttänyt.

Ja samalla jossain syvällä on se tunne, että jotain puuttuu. Että pitäisi vielä löytää se jokin juttu, joka vihdoin laittaa kaiken kohdilleen.

Mutta entä jos ongelma ei olekaan siinä, ettet ole vielä löytänyt sitä oikeaa juttua?

Entä jos ongelma on itse hakemisessa - jatkuvassa kuluttamisessa?

Elämämme täyttyy musiikista – ja samalla olemme itse hiljentyneet

Otetaan ihan konkreettinen esimerkki: musiikki. Me kuuntelemme tänä päivänä enemmän musiikkia kuin yksikään sukupolvi ennen meitä.

Ja musiikki on tietysti valtavan voimakasta. Se vaikuttaa meihin paljon mieltä syvemmällä tasolla. Jokainen tietää, miten syvästi pelkkä kuunneltu kappale voi koskettaa, liikuttaa, jopa muuttaa jotain sisällämme.

Mutta jatkuvalla tarjonnalla on myös toinen puoli.

Musiikista on tullut osin myös äänisaastetta. Sitä on niin paljon kaikkialla ja koko ajan, että se alkaa turruttaa aistejamme. Luoda harmonian sijaan kaaosta. Hiljaisuudesta on tullut harvinaista – ja samalla sisäisen hiljaisuuden löytäminen on vaikeampaa kuin ehkä koskaan.

Jatkuva äänen ja musiikin tarjonta vaikuttaa kuitenkin vielä syvemmällä tavalla, sellaisella jota emme yleensä tule ajatelleeksi: kun musiikkia on näin helposti saatavilla, me taannumme kuluttajiksi.

Kuuntelemme jatkuvasti sitä, mitä joku toinen on luonut. Emme enää itse juuri laula tai soita. Emme osallistu musiikin luomiseen – vain vastaanotamme sitä.

Toisin oli ennen. Silloin kun ei vielä ollut suoratoistoa eikä edes äänitteitä tai radiota, musiikkia tehtiin automaattisesti itse. Ihmiset olivat luonnostaan osallistujia, tekijöitä, kanavia. Tämä muutos on tapahtunut hämmästyttävän lyhyessä ajassa – ja se vaikuttaa meihin enemmän kuin uskoisi.

Kuunteleminen ja laulaminen ovat täysin eri asia

En väitä, että musiikin vastaanottaminen olisi turhaa tai pelkästään huono asia. Kaukana siitä. Hyvä, tietoisesti valittu musiikki, hoitavat soittimet, korkeavärähteisen ihmisen laulu – kaikki nämä voivat vaikuttaa positiivisella tavalla ja viedä sinut hyvinkin syvälle - jopa muuttaa jotain sisälläsi.

Mutta kun sinä itse käytät ääntäsi, laulat omalla äänelläsi, tapahtuu kuitenkin aivan eri tason asioita.

Ääni ei tulekaan ulkoa korviisi. Se syntyy sinun sisälläsi ja värähtelee omassa kehossasi, sisältäpäin. Sinun oma kehosi on se soitin.

Et ole enää vain vastaanottaja. Et kuluttaja. Olet kanava – mukana luomassa.

Ja vaikka laulaisit jonkun muun säveltämää laulua, tämä ei muuta tilannetta. Sillä musiikki syntyy hetkessä - silloin kun joku laulaa tai soittaa. Laulamasi musiikki ei ollut olemassa ennen kuin annoit sille äänesi, energiasi, intentiosi. Laulaessasi synnytät jotain, mitä kukaan muu ei voi synnyttää. Kannat laulua eteenpäin, osana sen elävää virtaa.

Tämä on ensimmäinen kynnys: se että siirryt kuuntelijasta osallistujaksi avaamalla suusi. Se on iso ja tärkeä askel. Ja se muuttaa kokemusta enemmän kuin arvaisi.

Osallistujasta kanssaluojaksi

On kuitenkin olemassa myös toinen kynnys. Sen opin itse kantapään kautta.

Olen laulanut koko ikäni. Yksin, kuoroissa ja lauluyhtyeissä, puoliammattimaisestikin. Lapsille ja lasten kanssa, kotona omaksi ilokseni useammin kuin naapurit tykkäisivät.

Mutta tosi pitkään laulamisellani ei ollut sen syvempää intentiota. Se oli musiikista nauttimista ja rakkauden välittämistä – kaunista sinänsä. Mutta ääni ei ollut käytössäni itsetuntemuksen työkaluna. En käyttänyt sitä tietoisesti oman sisäisen tilani muuntamiseen. En luonut sillä elämääni. En edes tiennyt, että tällainen olisi mahdollista – vaikka olin ollut musiikin kanssa tekemisissä koko elämäni.

Mutta sitten, reilu kymmenen vuotta sitten, löysin mantrat ja pyhän äänen. Aloin käyttää niitä joka päivä. Tietoisesti, intentiolla. Syvästi kuunnellen. Pysähtyen sen äärelle, miten ääni minuun sisäisesti vaikutti, mitä nousi esiin, mikä muuttui. 

Ja silloin asiat alkoivat muuttua. Ei hiljalleen - vaan kohisten.

Tämä kynnyksen ylittäminen on se, mikä tekee sinusta paitsi osallistujan, myös tietoisen kanssaluojan. Silloin et laula enää ainoastaan huvin tai nautinnon vuoksi - vaan jotain suurempaa tarkoitusta varten. Luodaksesi korkeampaa todellisuutta. Omaan elämääsi ja maailmaan. Ja vaikutukset voivat olla valtavia.

Kyse ei ole siitä, teetkö tarpeeksi - vaan suunnasta

Tämä tilanne liittyen kuluttamiseen ja luomiseen ei tietenkään koske pelkkää musiikkia. Se koskee koko tapaa, jolla elämme – ja myös tapaa, jolla teemme tätä henkistä matkaa.

Meistä on monesti tullut elämämme ja myös oman henkisen kasvumme kuluttajia. Haalimme oppeja, keräämme tekniikoita, käymme kurssilta kurssille. Ja taustalla kytee uskomus: vastaus on jossain tuolla, minun ulkopuolellani.

Mutta tämä taipumus vastaanottamiseen luomisen sijaan ei käytännön tasolla tarkoita sitä, että olisit passiivinen. Saatat tehdä todella kovasti töitä – lukea, opiskella, yrittää monenlaista. Se on tietyllä tasolla toki aktiivista, ja se vaatii sinulta paljon. 

Mutta mieti, mistä sisältö on lähtöisin: se on yleensä syntynyt jonkun toisen sisällä. Sinä otat sen vastaan. Sen sijaan että se tulisi sinusta itsestäsi.

Eikä kyse ole siitäkään, ettetkö antaisi. Moni meistä antaa koko ajan – aikaa, huolenpitoa, energiaa muille. Ehkä liikaakin. Mutta voit antaa kaiken aikasi toisille antamatta kuitenkaan mitään syvää, aitoa ja todellista itsestäsi. Jotain sellaista, mikä on syntynyt sinun sisälläsi.

Ja tämä jättää olon tyhjäksi.

Kyse ei ole siitä, teetkö tarpeeksi. Kyse on suunnasta: tuleeko sinuun koko ajan jotain ulkoapäin – vai pääseekö sinusta ulos jotain omaa?

Ajattele puutarhaa. Voit käydä siellä poimimassa kaiken mikä näyttää kivalta – kukkia, hedelmiä, lehtiä. Ja se on mukavaa hetken. Mutta jos vain poimit, jossain vaiheessa puutarha on tyhjä. Kuollut. Eikä se pelkkä poimiminenkaan ollut ehkä lopulta niin syvästi antoisaa.

Tai sitten voit istuttaa siemeniä. Kastella. Hoitaa. Odottaa. Ja katsoa, miten siellä alkaa kasvaa jotain, joka ravitsee sekä sinua että muita – kerta toisensa jälkeen. 

Molemmissa saat puutarhasta jotain. Mutta kokemus on luultavasti hyvin erilainen riippuen siitä oletko vain vastaanottamassa vai osana luomassa sitä elämää, joka puutarhassa tapahtuu. 

Miksi pelkkä vastaanottaminen ei riitä

Mutta miksi me olemme tällaisia? Miksi pelkkä vastaanottaminen ei riitä meille – vaikka ottaisimme vastaan kuinka kauniita ja korkeita asioita tahansa?

Uskon, että pohjimmainen syy on se, että silloin emme tee sitä, mitä olemme tänne tulleet tekemään: luomaan omaa elämäämme ja tätä yhteistä todellisuuttamme aktiivisesti itsemme kautta.

Niin kauan kuin vain otamme vastaan, emme täytä omaa luomisen ja ilmaisun tarvettamme. Katsomme, kun toiset elävät tätä elämän suurta seikkailua. Kun toiset luovat ja synnyttävät ja kokevat. Ja me katsomme elämäämme sivusta.

Ja surullista tässä on se, että katsomossa istuminen tyydyttää kyllä jotain meissä - juuri sen verran, ettemme enää itse lähde elämään omaa seikkailuamme. "Leipää ja sirkushuveja", sanottiin jo antiikin Roomassa – kun kansan perustarpeet täytetään riittävästi ja heille annetaan viihdettä, se ei koskaan nouse omaan voimaansa.

Tämä toteutuu nykyäänkin. Meistä on tullut oman elämämme sivustakatsojia. Ja juuri siksi jäämme sisäisesti tyhjiksi.

Sielumme ei nimittäin tyydy katsomiseen. Sen syvin olemus ei ole ottaa vastaan – vaan ilmaista. Luoda. Tuoda itsemme kautta jotain todellista, aitoa ja pyhää tähän maailmaan.

Voit ehkä ajatella sitä myös näin: on olemassa jokin meitä suurempi voima – kutsu sitä miksi haluat, Luojaksi, Suureksi Hengeksi, Elämäksi. Ja tällä voimalla ei ole käsiä joilla maalata, ei kehoa jolla tanssia, ei ääntä jolla laulaa. Se haluaa ilmentää itseään meidän kauttamme. Siksi me olemme olemassa. Meidän kauttamme tämä voima haluaa virrata.

Ja jokainen meistä on kuin timantin yksi uniikki puoli, jota kukaan muu ei voi korvata. Kukaan muu ei voi ilmentää juuri sitä, mitä sinä olet tullut tänne ilmentämään. Siksi osallistuminen luomiseen on olennaisen tärkeää.

Ja siksi pelkkä kuluttaminen ei koskaan täytä sisäistä tyhjyyttä.

Sinä luot jo nyt – tiedostit sen tai et

Mutta tässä asiassa on myös toinen puoli, joka saattaa olla vapauttava: sinä olet elämäsi luoja jo nyt, tässä hetkessä, koko ajan. 

Me luomme omaa todellisuuttamme jatkuvasti – jokaisella ajatuksella, jokaisella sanalla, jokaisella äänteellä ja laululla. Olemme usein vain unohtaneet tämän. Kadottaneet luottamuksen omaan luomisvoimaamme.

Ja ääni – sinun oma äänesi – on kaikkein suorin ilmentymä energiastasi tässä fyysisessä maailmassa. Se ei ole "vain ääni". Se on väline, jolla kirjaimellisesti muokkaat sekä omaa sisäistä tilaasi että sitä todellisuutta, jonka luot ympärillesi.

Ei ole sattumaa, että niin monessa perinteessä maailmankaikkeuden luominen alkaa äänestä. Ja tämä prosessi on käynnissä edelleen, koko ajan. Myös sinun äänesi on siinä mukana.

Kun alat käyttää ääntäsi tietoisesti tässä tarkoituksessa, esimerkiksi pyhien äänteiden ja laulujen kautta, et yritä tahdonvoimalla muuttaa itseäsi ja elämääsi. Kaikki tapahtuu linjautumalla. Niin että asetut yhteyteen korkeamman itsesi ja sen jonkin itseäsi suuremman kanssa.

Ja tällöin elämä alkaa vastata eri tavalla. Se, mikä ei ole sinua, alkaa pudota pois. Se, mikä on totta, alkaa järjestyä.

Ja näin lakkaat olemasta oman elämäsi kuluttaja – ja muutut sen tietoiseksi, aktiiviseksi kanssaluojaksi.

Eikä tämä ole tärkeää vain sinun itsesi ja oman elämäsi kannalta.

Mieti, paljonko me käytämme ääntämme – ihan tiedostamatta – luomaan sitä, mitä maailmassa nyt näemme. Tuomitsemista, erillisyyttä, kaaosta, taistelua. Me kaikki osallistumme tähän, enemmän tai vähemmän.

Olisiko aika käyttää ääniämme luomaan jotain ihan muuta?

Sinun ääntäsi tarvitaan tässä. Sinun äänesi on osa sitä suurta muutosta, jota maailma nyt käy läpi. Ja jokainen rauhan ja rakkauden sana, jokainen rukous, jokainen pyhä laulu tuo tähän maailmaan toisenlaista todellisuutta – ei vain sinulle, vaan meille kaikille.

Pyhän äänen piirissä teemme tätä työtä yhdessä

Kaikki tämä mistä kirjoitin on ollut pohjana sille, miksi perustamani Pyhän äänen piiri on sellainen kuin se on.

Me emme kuluta oppeja emmekä laula vain huvin vuoksi vaikka laulamisesta nautimmekin. Me käytämme ääntä tietoisesti, intentiolla.

Joka kuukausi sukellamme yhteen pyhään lauluun jostain maailman perinteestä, ja laulamme sitä kaikki tahoillamme niin paljon kuin se itselle sopii. Olennaista on myös se, että koko piiri laulaa samaa laulua samaan aikaan, samalla intentiolla. Tällöin luomisvoimamme vielä moninkertaistuu.

Kyseessä ei ole laulukurssi. Kyse ei ole siitä, miltä kuulostamme tai siitä että haluaisimme tulla “paremmiksi laulajiksi”. Kyse on siitä, mitä ääni tekee sisäisesti – ja mitä päästämme sen kautta virtaamaan itsessämme ja maailmassa.

Jos tämä soitti jotain sinussa, voit tutustua piiriin tarkemmin tästä linkistä:

>>> Tutustu Pyhän äänen piiriin täällä

P.S. Jos olet väsynyt hakemaan vastauksia ulkoa, kokeile jotain hyvin yksinkertaista: laula tänään jotain - itse, omalla äänellä. Tuttu laulu, tai vaikka yhtä A-vokaalia yhdellä äänellä. Ja huomaa, miten erilaista se on kuin kuunteleminen.