BLOGI

Äänijooga - mitä (ihmettä) se on?

May 07, 2024

Taasko yksi uusi tapa yhdistää joogaa mitä ihmeellisimpiin asioihin?

No ei. Tällä kertaa kyse ei ole pyrkimyksestä erottua joogamarkkinoilla eikä ylipäätään mistään uudesta hassutuksesta. 

Äänijooga (Nada Yoga) on yksi ikivanhoista joogan suuntauksista, lähestymistapa jossa ääntä käytetään väylänä kohti tietoisuuden laajentumista ja eheyttä. Äänijooga on oma pääasiallinen lähestymistapani ääneen ja musiikkiin, sillä sen ytimessä on se itselleni kaikkein tärkein asia: yhteys. Ääni on hyvin voimallinen keino vahvistaa yhteyden kokemusta, ja yhteys puolestaan johtaa lopulta myös ykseyden, yhteisen alkuperämme ja olemuksemme, oivaltamiseen.

 

Sanskriitin kielen sana “yoga” tarkoittaakin juuri yhteyttä ja yhdeksi tulemista. Tällä viitataan nimenomaan henkiseen kasvuun, jonka avulla ihminen vahvistaa yhteyttä omaan syvempään olemukseensa ja muodostaa lopulta sieluyhteyden maailmankaikkeuden, meitä kaikkia yhdistävän luovan energian kanssa. Joogaa on harjoitettu ja tutkittu jo tuhansien vuosien ajan, ja aivan alusta saakka yksi sen keskeisistä elementeistä on ollut ääni.

 

 

Äänijoogalla on monia eri muotoja 

 

Perinteinen termi äänijoogalle on Nada Yoga. Tarkemmin tarkasteltuna Nada Yoga voidaan toisaalta nähdä myös yhtenä monista äänijoogan suuntauksista, joilla kaikilla on omat ominaispiirteensä, fokuksensa ja harjoituksensa. Itse olen mieltynyt näkemykseen*, joka jakaa äänijoogan neljään eri haaraan:

 
  • Nada Yoga keskittyy ääneen sisäisenä kokemuksena: äänen (ja hiljaisuuteen) meditaationa.

  • Shabda Yoga (“sanan jooga”) keskittyy vedalaisiin mantroihin, joissa yhdistyvät ääni, sana ja merkitys. Kyse on mantrojen resitoinnista (puhelaulusta).

  • Shakti Yogassa huomio on erityisesti energian vapauttamisessa, suuntaamisessa ja muuntamisessa tantristen mantrojen avulla.

  • Bhava Yogassa on kyse antaumuksellisesta (mantra)musiikista. Tähän liittyy mm. monille tuttu kirtan/bhajan -perinne.

 

Muitakin tapoja hahmottaa äänijoogan monimuotoinen maailma varmasti löytyy, mutta itse koen tämän jaottelun selkeänä ja loogisena. Käytän jossain määrin kaikkia mainittuja suuntauksia ohjauksessani, joskin meditatiivinen Nada Yoga lienee itselleni se kaikkein läheisin ja näkyy omassa työssäni siksi selkeästi eniten. 

 

Äänijooga, kuten koko joogatraditio, on lähtöisin Intiasta ja edustaa siten kyseistä kulttuuriperintöä. Itse lähestyn asiaa kuitenkin varsin vapaamielisesti ja luen laajasti ottaen joogisen äänenkäytön (aka transformatiivisen / holistisen äänenkäytön) piiriin oikeastaan kaiken sellaisen äänen ja musiikin käytön, jonka pääasiallisena tarkoituksena on yhteyden vahvistaminen. Niinpä itselleni muinaissuomalainen runolaulu tai loitsu, icaro Amazonilta, suufilainen dhikr tai afrikkalainen rituaalimusiikki ovat kaikki joogista äänenkäyttöä sen laajassa merkityksessä. En usko, että näkökulma mitenkään vähentää Intian ikivanhan ja upean tradition arvoa, pikemminkin toivon sen muistuttavan, miten kaikki ääni (ja kaikki olevainen) on lopulta lähtöisin samasta universaalista äänivirrasta (anahata nada).

 
 
 

Millaista äänijoogan harjoittaminen on?

 

Äänijoogan harjoittaminen tarkoittaa käytännössä aktiivista uppoutumista meditaatioon, kuunteluun, ääntelyyn ja/tai laulamiseen. Harjoitus on usein hyvin rauhoittava ja meditatiivinen, mutta saattaa nostaa esiin myös muunlaisia kokemuksia: kun todella avaudut äänelle, etenkin omalle äänellesi, tulet väistämättä hyvin lähelle itseäsi. Tämä saattaa helposti nostaa esiin myös piilossa olleita puoliasi; epävarmuutta, pelkoa, häpeää, vastustusta. Kaikki nämä ovat kuitenkin lopulta parhaita mahdollisia lahjoja: kun hankalatkin asiat tulevat esiin turvallisessa tilassa, niitä on mahdollista kokea ja tutkia lempeydellä ja alkaa siten integroida hyväksyttäviksi ja lopulta rakastettaviksi osiksi itseä. Ääni onkin matkalla kohti kokonaista, autenttista itseä mitä parhain työkalu. Se jo itsessään eheyttää ja auttaa luomaan tilan, jossa oman sisäisen maailman kohtaaminen on mahdollista, mutta myös kuljettaa paikkoihin, jotka ovat toisinaan tietoisen mielen ja sanojen ulottumattomissa.

 

Toki äänijooga, kuten mikä tahansa syvään muutokseen liittyvä työskentely, vaatii kestäviä tuloksia tuottaakseen myös huomiota: aikaa, energiaa ja kärsivällisyyttä. Kun kehosi kipeytyy, hieronta voi olla toisinaan hyödyllinen, mutta todellinen parantuminen vaatii myös omaa oivallustasi siitä mistä kivut johtuvat ja miten voit aktiivisesti pitää kehosi terveenä ja hyväkuntoisena. Myös henkisessä työskentelyssä passiivisella vastaanottamisella ja rentoutumisella on paikkansa, mutta kukoistuksen varsinaisena kivijalkana on mielestäni kuitenkin aina oma aktiivinen työskentely kohti syvenevää läsnäoloa, kuuntelua ja itsen oivaltamista. Lämpimästi tervetuloa kokemaan miten äänijooga voi sinua tässä auttaa!

 

Nada Yoga -aamuharjoitus Ganges-joen varrella Intiassa.

 

Usein kysytyt kysymykset 

 
Tarkoittaako äänijooga tavallista joogaharjoitusta, jossa käytetään mukana ääntä tai musiikkia?

Mikäli “tavallisella” joogalla tarkoitetaan fyysistä joogaharjoitusta, äänijooga ei ole sitä. Monilla joogatunneilla käytetään kyllä nykyään musiikkia asanoiden ja etenkin loppurentoutuksen aikana, joskus loppurentoutus voi myös olla “äänikylpy” joka tehdään hoitavia soittimia hyödyntäen. Ja toisaalta ainakin minun ohjaamassani äänijoogassa hyödynnämme hieman myös fyysistä liikettä ja hengitysharjoituksia avaamaan ja rentouttamaan kehoa, jotta se olisi vastaanottavaisempi äänen vaikutuksille. Hathajooga ja äänijooga ovat kuitenkin kaksi erillistä joogan suuntausta: ensimmäisen ytimessä on fyysinen terveys ja tasapaino, jälkimmäisen ytimessä on tietoisuus. Näin ollen harjoitukset ovat varsin erilaisia.

 
 
Millaista äänijooga on käytännössä?

Äänijoogassa tutkimme sisäistä maailmaamme erityisesti meditaation, kuuntelun, ääntelyn ja laulamisen avulla. Omat sessioni saattavat sisältää esim. liikettä, hengitysharjoituksia, pitkien vokaalien laulamista, erilaisten voimatavujen käyttöä, mantroja,…sekä lopuksi usein myös syvärentouttavan äänimatkan soittimin. Toisinaan käytämme tukena myös kirjoittamista sekä ääneen sanoitettuja itsetutkiskelun harjoituksia vaikka nämä eivät sinänsä toki äänijoogan alle menekään.

 

Onko äänijoogassa kyse rentoutumisesta?

Pohjimmiltaan ei. Rentoutuminen on toki tärkeä osa prosessia, koska transformaation edellytyksenä on energian mahdollisimman vapaa virtaaminen - ja tämä vaatii rentoutumista. Stressitilassa asiat harvemmin liikkuvat kohti laajentumista ja eheyttä. Mutta rentoutuminen ei ole lopullinen päämäärä, tämä työskentely menee paljon sitä pidemmälle.

  

Onko äänijoogassa kyse laulamisesta?

Kyse ei ole tavanomaisesta laulamisesta. Käytämme kyllä paljon ääntämme, koska oma äänemme on uskomattoman tehokas työkalu mielemme puhdistamiseen ja itsemme tutkimiseen. Äänesi on hyvin intiimi osa sinua ja jos se on jotenkin tukossa, energiasi ja siten elämäsi ei virtaa optimaalisella tavalla. Ääntely / laulaminen myös ravitsee sieluamme ja lisää hyvinvointiamme monella tavoin. En kuitenkaan kutsuisi tätä laulamiseksi perinteisessä mielessä. Pikemminkin kyse on kuuntelusta ja kontaktista sisäiseen ääneesi, ulkoisen äänesi avulla.

 
 
Täytyykö minun osata laulaa tai ymmärtää jotain musiikista?

Ei todellakaan. Olemme kaikki ääniolentoja ja musiikki on luonnollinen olemuksemme. Tässä työskentelyssä riittää, että sinulla on ääni jota käyttää, eli et tarvitse mitään aikaisempia musiikillisia taitoja hyötyäksesi työskentelystä. Kaikki harjoitukset ovat tehokkuudestaan huolimatta varsin yksinkertaisia. Toisaalta tämä lähestymistapa ääneen ja musiikkiin voi hyvinkin avata aivan uusia ulottuvuuksia myös kokeneille musiikinharrastajille (näin itselleni kävi).

 
 
Täytyykö minun osata joogata tai meditoida?

Ei tarvitse. Kaikki me olemme oppimismatkalla ja harjoitukset, joita käytämme ovat yksinkertaisia.

 
 
En ymmärrä mitään siitä mitä kerrot, mutta kiinnostaisi kokeilla. Uskaltaisinko?

Aivan ehdottomasti! Lämpimästi tervetuloa juuri sellaisena kuin olet!

 

- Anna

 

*Lähde: “The Yoga or Sound” / Russill Paul

(julkaistu alunperin 1.8.2022)

 

 

TILAA ILMAINEN OPAS "SUPERVOIMANA OMA ÄÄNI"

Saat viisi käytännön vinkkiä, joiden avulla voit alkaa hyödyntämään oman äänesi transformatiivista voimaa elämässäsi ja tehdä äänestäsi lopulta huikean hyvinvointiasi tukevan työkalun.

Tietosi ovat turvassa!