Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ‘pyhä’?

Itse käytän sitä aika paljon. Pyhä ääni, pyhä musiikki, pyhät laulut.

Ja tiedän, että tämä sana herättää usein kaikenlaista. Joitakin se kutsuu, toisia epäilyttää.

Monelle tulee mieleen kirkko, uskonnot, musiikin osalta jopa virret — ja silloin voi helposti päätellä, ettei tämä ole itseä varten, jos ei ole “uskonnollinen ihminen”. Joku saattaa myös miettiä, onko kyseessä jokin hömppähenkinen juttu, kun puhutaan pyhyydestä. Moni ei ehkä oikein tiedä mitä ajatella.

Ymmärrän kaikki reaktiot hyvin. Tämä sana kantaa paljon mukanaan. Eikä se ole pelkästään huono asia — päinvastoin. On hyvä, että sanassa on painoa ja syvyyttä. Sitä ei kannata kadottaa.

Mutta harmi on se, että väärä mielikuva pitää monia myös erossa jostain, mikä voisi olla heille aidosti tärkeää ja antoisaa.

Ja siksi halusin avata rauhassa, mitä pyhyys oikeastaan tarkoittaa — ja miksi puhun nimenomaan pyhästä äänestä.

Pyhyys on korkeamman tuomista arkeen

Lähdetään ihan alusta. Mitä se pyhyys on?

Ajattelen sen näin: pyhittäminen on korkeamman ulottuvuuden tuomista tähän tavalliseen elämään. Taivaan tuomista maan päälle, joku voisi sanoa.

Ja ainakin itselleni olennainen asia tässä on se, ettei pyhyys ole mikään erillinen osa-alue elämässä. Se ei ole jotain, mikä tapahtuu vain jossain tietyssä paikassa tai tiettynä aikana — pyhissä paikoissa, retriitillä, sunnuntaina kirkossa. 

Vaan että tämä arkinen elämä alkaa kirkastua. Että se korkeampi laskeutuu ihan siihen missä sinä joka päivä olet.

Ja käytännössä tämä tarkoittaa yhteyttä. Yhteyttä itseesi, siihen mitä sinä syvimmiltäsi olet. Yhteyttä siihen itseä suurempaan, mitä ehkä kutsut Luojaksi, Elämäksi, Kaikkeudeksi — miksi ikinä haluatkin. Ja yhteyttä koko muuhun luomakuntaan.

Ja ennen kaikkea sitä, että alat elää siinä yhteyden tilassa. Et vain hetkittäin, vaan yhä pysyvämmin.

Miltä pyhyyden katoaminen tuntuu?

Tämän vastakohdan me tunnemme aika hyvin.

Se on sitä, että elämässä kaikki on kyllä periaatteessa ihan hyvin, mutta se tuntuu jotenkin mekaaniselta. Että teet mitä pitää, päivä toisensa jälkeen, mutta jossain taustalla tunutuu outo irrallisuuden kokemus. Tunne siitä että jotain puuttuu, vaikka mitään ei objektiivisesti puutu tällä arkisen ihmiselämän tasolla.

Uskon, että tosi moni ihminen tässä ajassa on kadottanut pyhyyden elämästään. Ei tietoisesti — se on vain hiljalleen jäänyt pois. Eikä ihme, sillä pyhyys on aikalailla poistettu koko länsimaisesta modernin ajan kulttuuristamme. Ja juuri tästä kokemamme sisäinen tyhjyys kumpuaa - yhteydettömyydestä, erillisyyden kokemuksesta. 

Tätä tyhjyyttä koetamme täytää jatkuvasti materiaalisen maailman asioilla, mutta kuten moni on huomannut, se ei lopulta auta. Sillä me emme kaipaa niinkään lisää tavaraa, tietoa, osaamista tai kokemuksia. Me kaipaamme yhteyttä johonkin, mikä on meitä suurempaa.

Pyhyys ei ole uskontojen omaisuutta

Ja näin ollen on varmasti täysin selvää, ettei pyhyys ole minkään kirkon tai uskonnon omaisuutta.

Se kuuluu ihmisyyteen. Se on osa meidän matkaamme sieluina täällä maailmassa, ja se on ollut ihmisen kokemuksessa läsnä niin kauan kuin meitä on ollut — kauan ennen kuin oli olemassa yhtään uskontoa tai muuta oppijärjestelmää.

Toki uskonnoissa puhutaan paljon pyhyydestä. Se on niiden ydinasioita. Mutta pyhyys on jotain paljon niitä suurempaa, syvempää ja yleisinhimillisempää. Voidaan varmasti sanoa, että se on läsnä kaikissa maailman perinteissä. 

Puhunkin itse mieluummin perinteistä kuin uskonnoista, ja siihen on tärkeä syy.

Uskonnot viittaavat oppijärjestelmiin. Ja se mikä minua tässä kiinnostaa, ei ole pintapuolinen oppien taso. Vaan taso kaikkien oppien takana - se syvempi taso, joka kaikkia eri perinteitä yhdistää.

Se yhteinen nimittäjä. Se yhteinen pyhä sydän, joka niistä kaikista löytyy.

Ja kun on tämän syvemmän tason äärellä, voi huomata hyvin selvästi miten eri perinteet puhuvat kaikki lopulta samasta asiasta. Vähän eri maustein, värein ja kielin, mutta samaan suuntaan osoittaen. 

Se mikä meidät erottaa, on vain pintaa. Se mikä on ytimessä, yhdistää meidät.

Ja koen, että tässä ajassa tämän oivalluksen äärelle tuleminen on äärimmäisen tärkeää. En usko että menemme ihmiskuntana eteenpäin sillä, että korostamme eroja ja väittelemme siitä kuka on enemmän oikeassa — vaan sillä, että löydämme sen sävelen, joka meidät yhdistää.

Miksi juuri ääni?

Entä miksi sitten puhutaan pyhästä äänestä? Miksi juuri ääni liittyy pyhyyteen?

Tämä on minusta koko asian kiinnostavin kohta. Ja vastaus on paljon vanhempi kuin mikään yksittäinen uskonto.

Nimittäin: ääni on kaiken alku. Todellisuutemme ensimmäinen ilmenemismuoto.

Tämä on ikiaikaista ymmärrystä, jonka jakavat todella monet perinteet, ja sama ajatus löytyy myös eri uskontojen luomiskeromuksista.

Hindulaisuudessa kerrotaan miten kaiken ytimessä on värähtely, joka ilmaisi itsensä ensin kuuluvana äänenä (AUM), ja vasta sitten valona ja muotona.

Raamattu sanoo: alussa oli Sana. Jumala sanoi, tulkoon valo. Ensin ääni, sitten valo.

Ja vastaavia luomiskertomuksia löytyy egyptiläisiltä, kelteiltä, kiinalaisilta, mayoilta ja alkuperäiskansoilta ympäri maailmaa. Ääni ja pyhät sanat ovat niissä luomisen menetelmä.

Kiinnostavaa on myös se, että moderni fysiikka on tullut omalla tavallaan aika lähelle samaa. Kvanttifysiikka kertoo, että kun mennään tarpeeksi syvälle aineen rakenteeseen, siellä ei olekaan mitään kiinteää. Kaikki mitä me pidämme kiinteänä aineena, on perimmältään värähtelevää energiaa.

Ja juuri tästä ikiaikaiset perinteet puhuvat, kun ne sanovat että kaikki on ääntä — ne tarkoittavat tätä samaa värähtelyä, sitä alkuvärähtelyä josta kaikki on lähtöisin.

Miksi erityisesti oma äänesi?

Ja koska ääni on olemassaolon ensimmäinen ilmenemismuoto, se tarkoittaa, että ääni on myös meidän jokaisen ihmisolennon perimmäinen olemus. Se mikä on kaikkein lähinnä yhteistä alkuperäämme.

Ja siksi äänenkäyttö ei ole vain yksi menetelmä muiden joukossa. Se on jotain mikä vie kaikkein lähimmäs alkulähdettä. 

Mutta ei toki mikä tahansa ääni. Tämä liittyy ennen kaikkea omaan ääneesi. 

Sanotaan, että oma äänemme on sielun puhtain ilmentymä ihmisyydessä. Se ei ole vain ilmaisuvälineesi — se on ydinolemuksesi kuuluva muoto.

Ja juuri siksi oman äänen käyttäminen on niin suora tie kotiin todellisen itsen luo. 

Tämän ovat mystikot ja tietäjät eri perinteissä tienneet vuosituhansia. Muinaisessa Egyptissä, Kreikassa, Intiassa ja Kiinassa äänen käyttö oli korkealle kehittynyttä osaamista. Shamaanit ympäri maapalloa ovat ymmärtäneet tämän. Ja meillä Suomessakin oma perinteemme tunnistaa kyllä äänen luomisvoiman - se on keskeinen asia niin Kalevalassa kuin vaikkapa loitsuperinteessämme.

Mutta aikojen saatossa olemme täällä länsimaissa ajautuneet tästä viisaudesta erilleen. Ja nyt olemme hiljalleen löytämässä sitä uudelleen.

Pyhä ääni: intentio ratkaisee

Ehkä kuitenkin mietit nyt tätä aiheellista kysymystä: jos kerran kaikki on perimmältään ääntä, eikö silloin kaikki ääni ole pyhää? Voiko jokin ääni olla pyhempi kuin toinen?

Sanoisin itse näin: lähteen tasolla kaikki ääni on yhtä lailla pyhää. Ihan kuten mikä tahansa asia maailmassa.

Mutta ääntä voidaan käyttää hyvin moniin tarkoituksiin, hyvin erilaisilla intentioilla.

Ja tämä ole mikään pieni juttu, sillä ääni on valtavan voimallinen työkalu. On selvää, että ihmiskunnan historian aikana äänellä on tehty valtavasti hyvää — mutta myös paljon pahaa. Sillä on manipuloitu, alistettu, lietsottu vihaa. Sitä on käytetty jopa sodankäynnin välineenä ja muutenkin tuhoamistarkoituksessa.

Meidän omat esivanhempammekin tiesivät tämän oikein hyvin. Ajattele vaikka Kalevalaa. Siellä Väinämöinen on tietäjä, joka osaa jo syntyessään laulaa ja loitsia. Hän laulaa veneen valmiiksi — mutta myös vastustajansa suohon. Ja koko meidän tietäjäperinteemme rakentuu sanan mahdille.

Ääni on voima. Ja voimaa voi käyttää kumpaan suuntaan tahansa. Siksi intentio ei ole tässä mikään sivuseikka. Se on koko asian ytimessä. 

Ja se mitä minä tarkoitan pyhällä äänellä, on äänenkäyttöä, jossa on aivan tietty intentio: että voisimme äänen ja musiikin avulla yhdistyä itseemme ja siihen johonkin itseämme suurempaan. Linjautua takaisin harmoniaan, muistaa todellinen olemuksemme. Ylittää arkinen ihmisyyden taso ja tuoda siihen mukaan korkeampi ulottuvuus.

Ja jos vähän kärjistetään, esimerkiksi tavanomainen laulaminen keskittyy usein aikalailla toisenlaisiin asioihin. Esittämiseen, viihdyttämiseen, tekniseen taitavuuteen. Tai vaikkapa egon tarpeisiin — hyväksynnän ja arvostuksen saamiseen. Tietysti myös ihan vain musiikista nauttimiseen.

En sano että näissä olisi jotain vikaa, mutta kun puhun pyhästä äänestä, viittaan äänenkäyttöön jossa on näitä korkeampi tarkoitus. Intentio on suunnata sisäänpäin, laskeutua yhteyteen. Ja myös astua tavallaan palvelukseen — asettua kanavaksi korkeammalle energialle.

Sitähän se sana pyhittää tarkoittaa. Me pyhitämme tämän oman elämämme. Tuomme sen korkeamman ulottuvuuden tähän arkeen — äänen ja musiikin kautta.

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa oman sisäisen tilan muuntamista äänen kautta. Oman energian nostamista korkeammalle taajuudelle. Kehollisesti ja konkreettisesti.

Ja ääni ylipäätään mutta etenkin pyhän äänen erityiset muodot - kuten erityiset voimaäänteet ja mantrat - on tähän kaikkein nopein reitti minkä itse tiedän.

Mutta eikö kaikella musiikilla ole tämä sama potentiaali? Eikö mikä tahansa musiikki voi koskettaa syvältä ja kohottaa energiaamme, tuoda ylimaalliseen yhteyden tilaan?

Ja kyllä, monella musiikilla on tämä potentiaali. Mutta ei mielestäni todellakaan kaikella. Maailma on täynnä myös musiikiksi kutsuttavaa melusaastetta, joka vie lähinnä toiseen suuntaan — turruttaa aisteja, aiheuttaa stressiä, vie poispäin itsestä.

Lisäksi se pyhä musiikki mistä puhun on tehty alusta asti tällä nimenomaisella intentiolla tuoda meidät yhteyteen Korkeimman kanssa. Tämä on sen syntytarkoitus, ei sivutuote. Ja siksi se myös kantaa tätä intentiota mukanaan voimallisemmin — mikä tekee siitä vähän kuin suoremman väylän siihen yhteyden kokemukseen.

Miten pyhä ääni eroaa holistisesta äänenkäytöstä

Jos olet lukenut kirjoituksiani aiemmin, tässä kohtaa saattaa herätä myös se kysymys miten tämä liittyy holistiseen äänenkäyttöön, josta olen puhunut paljon. Onko kyseessä sama asia?

Sanoisin, että holistinen äänenkäyttö on vähän pyhää ääntä laajempi asia.

Holistinen äänenkäyttö voi tarkoittaa myös sellaista äänenkäyttöä, joka ikäänkuin jää tälle ihmisyyden tasolle. Se voi liittyä vaikkapa omien tunteiden ilmaisemiseen, vanhojen mielen mallien tiedostamiseen tai oman ilmaisun vapauttamiseen. Nämäkin ovat tosi tärkeä osa sisäisen kasvun ja henkisyyden matkaa — mutta näissä itsessään ei välttämättä ole mukana sitä “korkeampaa tarkoitusta”, eli intentiota avata ja vahvistaa yhteyttä johonkin itseä suurempaan.

Pyhä ääni taas on se holistisen äänenkäytön muoto, jossa korkeampi tarkoitus on aina mukana. Se, että asetumme yhteyteen ja palvelukseen. Asetumme kanaviksi.

Käytännössä kuitenkin valtaosa siitä holistisesta äänenkäytöstä mitä itse opetan, menee myös tähän pyhän äänen kategoriaan.

Tule mukaan laulamaan

Eli summa summarum: jos sana ‘pyhä’ yleisesti tai ääneen liittyen on sinua mietityttänyt tai arveluttanut, toivottavasti sait siihen nyt hieman selkeyttä.

Kyse ei todella ole kirkollisuudesta tai opeista, vaan jostain hyvin yleisinhimillisestä — siitä, että löydämme yhteyden todellisuuden korkeampaan ulottuvuuteen täällä maanpäällisessä ihmiselämässä. Ja äänen osalta siitä, että käytämme tähän kaikkein suorinta reittiä mikä meillä on: omaa ääntämme, tällä kyseisellä intentiolla.

Juuri tähän me keskitymme Pyhän äänen piirissä.

Se on verkossa toimiva yhteisö, jossa opimme yhden pyhän laulun kuukaudessa jostain maailman perinteestä. Laulat kotona omassa rauhassasi, mutta et yksin: koko piiri laulaa samaa laulua samaan aikaan, samalla intentiolla. Kun teemme tätä yhdessä, energia tämän asian ympärillä moninkertaistuu. Jos tämä resonoi, kurkkaa lisätiedot allaolevasta linkistä.

>>> Tutustu Pyhän äänen piiriin täällä