Asiakkaani valittelevat usein, ettei heillä ole aikaa tehdä ääniharjoituksia. 

Ymmärrän sen hyvin. Elämässä on aina kaikenlaista.

Ja on silti tosi harmi, jos tilaa ei tunnu olevan itselle ja omalle äänelle.

Mutta tiedätkö mikä on tässä se isompi ongelma?

Se, että näemme äänenkäytön lähinnä harjoituksena. Jonkinlaisena erikoistapahtumana, jolle täytyy erikseen kaivaa aikaa.

Lauluillat, mantrapiirit, äänikylvyt… Kaikki ovat tietysti ihania juttuja, joilla on oma tärkeä paikkansa. Ja myös erikseen tehtävillä äänenkäytön harjoituksilla on oma erityinen tarkoituksensa. Niitä ei kannata ohittaa.

Mutta.

Itse ajattelen, että ääni kuuluu silti ennen kaikkea jokapäiväiseen elämään.

Kun ääni oli osa elämää

Ennen laulettiin töitä tehdessä. Yksin ja yhdessä. Pyykkiä pestessä, ruokaa laittaessa, lapsia hoitaessa.

Ja edelleen siellä missä luonnollinen elämäntapa on yhä läsnä, ääni kuuluu luontevasti arkeen - ei erikoistapahtumana vaan osana sitä miten ollaan ja eletään.

Uskon, että tämä on äänen ja musiikin todellinen tarkoitus. 

Jokapäiväinen tapa pitää yllä yhteyttä itseen ja muihin ihmisiin. Tapa yhdistyä johonkin itseä suurempaan. Tapa rukoilla. Ilmaista tunteita. Tuoda iloa ja lempeyttä arjen askareisiin. Ylläpitää yhteyttä elämän virtaan.

Ja nyt?

Kuinka moni meistä laulaa töitä tehdessään?

Kuinka moni antaa äänelle tilaa arjessa – ei vain silloin kun on iloinen ja "laulattaa", vaan myös silloin kun on surullinen, väsynyt, turhautunut?

Vaikuttaisi siltä, että aika harva.

Ja näin jotain tärkeää on kadonnut - ainakin meiltä täällä modernissa, teknologiakeskeisessä maailmassa.

Sen sijaan meillä on kuulokkeita korvissa. Jatkuvaa, mitäänsanomatonta taustamusiikkia joka tuutista. Pirstaleista ärsyketulvaa joka vie huomion mutta ei kosketa sielua - eikä jätä tilaa omalle äänellemme. Tai sille hiljaisuudelle, josta se kumpuaa.

Huomaamattamme olemme eristäytyneet äänistämme. Haudanneet ne ympäristön melusaasteen alle. Vieraantuneet niistä niin, että oman äänen kuuluminen aiheuttaa lähinnä häpeää ja pelkoa.

Oma äänemme on kadonnut elämästämme. Tavallisesta arjesta, luonnollisesta olemisen tavasta. 

Emmekä ole menettäneet vain jotain kivaa bonusta…olemme menettäneet jotain olennaista.

Kun kadotamme äänemme…kadotamme itsemme.

Yhteys omaan ääneen on yhteyttä itseen. Se on yhteyttä omaan kehoon. Yhteyttä omaan sisäiseen viisauteen. Omaan voimaan.

Se on väylä sielun äänelle tulla maailmaan. Työkalu oman todellisuuden luomiseen.

Kun ulkoinen äänesi vaikenee, myös sisäinen äänesi helposti vaikenee. 

Elämän energia ei virtaa. Et kuule itseäsi. Et ilmaise sitä kuka olet. Et ole täysipainoisesti paikalla maailmassa. Luova voimasi on tukossa.

Jos et esimerkiksi anna tunteillesi ääntä, vaan hiljennät ne sisällesi, ne jäävät kehoon ja muuttuvat jännitteiksi, ahdistukseksi, uupumukseksi.

Kun taas annat tunteellesi äänen, se pääsee liikkumaan. Tulemaan kuulluksi. Virtaamaan vapaasti läpi. Terveellä, parantavalla tavalla.

Meissä asuu valtamerien määrä surua, joka ei ole päässyt kuuluviin. Varmasti myös iloa, joka on jäänyt ilmaisematta. Tunteita, jotka odottavat vapautumistaan. 

Elämää joka kaipaa päästä esiin ja ilmaistuksi.

Väittäisin, että äänen katoaminen arjestamme on suuri syy sille, miksi elämä tuntuu niin monella hieman pystyyn kuolleelta, mekaaniselta suoritukselta.

Ääni arjessa - ei vain harjoitus

Eikä kyse ole vain siitä, että pitäisi laulaa enemmän valmiita lauluja. Saati "tehdä taidetta", kuulostaa hyvältä tai laulaa "oikein".

Kyse on siitä, että päästät oman sisäisen maailmasi kuuluville - ennen kaikkea itsellesi. Tulet äänelläsi paikalle. Ilmaiset sitä kuka olet - tavalla tai toisella.

Eli päästät äänen osaksi elämääsi jälleen. Ei vain erityisiin tilaisuuksiin ja hetkiin, joille täytyy varata kalenterista aikaa, vaan mukaan arkeen.

Ääni ei ole vain harjoitus. Se on tapa olla läsnä, käsitellä tunteita, ilmaista itseä. Tapa elää sielukasta, antoisaa, elävää elämää.

Erillisillä harjoituksilla on toki myös tärkeä paikkansa. Ne ovat aikaa syvempään työskentelyyn. Aikaa itsen hienovaraiselle kuuntelulle. Aikaa oman äänenkäytön vapauttamiselle, oman kapasiteetin laajentamiselle.

Ja ne voivat myös olla kaunis jokapäiväinen tapa pitää huolta omasta energiasta – kuin hampaiden harjaus, joka nyt vain kuuluu jokaiseen päivään koska se on tärkeä osa terveyttä ja hyvinvointia.

Ongelma ei ole aika – ongelma on lupa

Ongelma ei ole se, ettei sinulla ole aikaa.

Ongelma on se, ettei äänellä ole enää lupaa olla osa tavallista elämääsi.

Ja se lupa?

Sen voit antaa itsellesi jo tänään.

Kokeile ja katso mitä tapahtuu.

Jos haluat tuoda äänen takaisin osaksi elämääsi – luonnolliseksi tavaksi vaikuttaa omaan oloosi joka päivä – Pyhän Äänen Piiri on juuri tätä varten. Kyseessä on jatkuva online-yhteisö, jossa käytämme musiikkia ja laulamista arkisena tapana yhdistyä itseen ja luoda uudenlaista todellisuutta elämässämme. Lue lisää tästä linkistä.

Jos taas huomaat, että oma äänesi herättää vielä paljon vastustusta, pelkoa tai häpeää – Vapauta äänesi -valmennus on juuri sinua varten. Siinä vapautat äänesi virtaamaan rennommin ja luonnollisemmin niin kehon, mielen kuin sielun tasoilla, luoden uudenlaista suhdetta ääneesi ja itseesi.

Ja jos kaipaat apua siinä miten edetä äänesi kanssa, lähetä minulle viesti osoitteeseen [email protected], niin jutellaan rauhassa mikä palvelisi sinua parhaiten juuri nyt.

P.S. Muista: Äänesi saa olla täällä. Se saa kuulua. Ei vain harjoituksissa – vaan jokapäiväisessä elämässä. Se on oikeutesi. Se on lahjasi. Se on tiesi kotiin.