Muistatko sen hetken?

Sen kun joku sanoi sinulle: "Älä ole hankala." Tai: "Älä tee numeroa itsestäsi." Tai ehkä vain katsoi sinua paljon puhuvalla katseella, joka viesti: "Ole hiljaa."

Ehkä olit viisivuotias. Ehkä teini-ikäinen. Ehkä aikuinen nainen, joka yritti asettaa rajaa.

Ja sinä opit. Kuten me kaikki opimme.

Opit, että oma äänesi on liikaa. Että omat tarpeesi ovat liikaa. Että sinun kuuluu olla mukava, joustava, ymmärtäväinen – ei koskaan vaativa, äänekäs tai "vaikea".

Ja nyt, vuosia myöhemmin, huomaat miten hymyilet vaikka sisälläsi kiehuu. Sanot "ei se mitään" silloinkin kun todella oli jotain. Työpaikalla jätät ilmaisematta sen mitä todella ajattelet. Ihmissuhteissa et uskalla kertoa mitä todella tarvitset. Elät "hyvää" elämää, joka ei kuitenkaan tunnu omaltasi.

Ja oma todellinen äänesi? Se hukkui jonnekin matkan varrelle.

Siltä varalta, ettei kukaan ole kertonut sinulle tätä: Tilanne ei ole sinun vikasi.

"Hyvä tyttö" -ohjelma: kulttuurinen perintö, joka vaientaa

Sinä et ole "liian herkkä" tai "liian heikko". Et ole epäonnistunut naisena tai ihmisenä.

Sinuun on vain iskostettu "hyvä tyttö" -ohjelma, joka sanoo: hiljaisuus on turvaa. Näkymättömyys on turvaa. Jos en vie tilaa, olen hyvä -en aiheuta ongelmia.

Ja se ohjelma? Se ei ole henkilökohtainen – se on kulttuurinen. Se on historiallinen. Se on systemaattinen tapa millä naisten ääntä ja voimaa on vuosisatoja vaiennettu.

Ajattele hetki historiaa. Noitavainoissa 1400-1700-luvuilla teloitettiin kymmeniä tuhansia naisia ympäri Eurooppaa. Ketä vainoittiin? Naisia, jotka tiesivät. Naisia, jotka paransivat. Naisia, jotka puhuivat. Naisia, jotka elivät oman luontonsa mukaisesti.

Feminiinin viisauteen ja sen todeksi elämiseen liittyi todellinen hengenvaara. Eikä tämä ole vain kaukaista historiaa – se on kollektiivinen trauma joka elää meissä edelleen. Se elää "noitahaavana" johon monet naisista yhä kompastuvat: pelkona siitä että minut leimataan pahaksi, hulluksi, vaaralliseksi, vähempiarvoiseksi. Pelkona siitä että minut hylätään ja jätetään yksin.

Sillä yhteisöstä karkottaminen oli yhtä vaarallista kuin rovio – ehkä vielä pelottavampaa. Ja tämä pelko elää meissä edelleen: pelko siitä että jos puhun totuuttani, jään yksin. Minua ei rakasteta. En kuulu enää joukkoon.

Myöhemminkin, 1800- ja 1900-luvuilla naisia, jotka ilmaisivat tunteitaan tai vastustivat miehiään, diagnosoitiin "hysteerisiksi" ja hoidettiin pakolla.

Ja nykyään?

Nainen, joka puolustaa itseään on "bossy". Nainen, joka ilmaisee tunteitaan on "dramaattinen" tai "järjetön". Nainen, joka tietää mitä haluaa on "vaikea".

Tämä ohjelma on iskostettu syvälle. Se ei elä vain ajatuksissa. Se elää syvällä kehossasi. Ja se kuuluu äänessäsi.

Kehon muisti: miksi äänesi tuntuu vieraalta

Oletko koskaan kuullut ääntäsi nauhoitteelta ja ajatellut: "Enhän minä kuulosta tuolta"?

Tai huomannut, että tietyssä tilanteessa äänesi muuttuu – nousee korkeammaksi, kiristyy, käy hiljaisemmaksi, alkaa täristä vaikka et ole kylmissäsi?

Monet ajattelevat: "Minulla on vain huono ja hallitsematon ääni. Näin se vain on."

Totuus on kuitenkin tämä: Oma äänesi ei ole mikä tahansa ääni. Se on ilmaisu kehosi muistista.

Se kantaa mukanaan jokaista hetkeä, jolloin sinun piti olla hiljaa vaikka olisit halunnut huutaa. Jokaista kertaa kun nielit sanat, jotka halusit sanoa. Jokaista tilannetta, jossa hymyilit vaikka sisälläsi itkit. Se kantaa mukanaan menneiden sukupolvien traumaa, pelkoa tuomitsemisesta ja hylkäämisestä.

Kaikki se on tallessa. Kurkkusi lihaksissa. Leukasi puristuksessa. Hengityksesi pinnallisuudessa.

Tutkijat kutsuvat tätä somaattiseksi traumaksi – kehoon tallentuneeksi kokemukseksi. Koska keho muistaa. Aina.

Siksi myös äänesi tuntuu jännittyneeltä. Siksi se ei virtaa vapaasti. Siksi se ei tunnu eikä kuulosta aivan omalta.

Ja tiedätkö mikä on kiehtovinta?

Äänesi ei tunnu omalta, sillä sinä tiedät että tämä ei ole sinun todellinen äänesi. Jossain syvällä sisälläsi tunnistat tämän.

Kun kuulet oman äänesi, sisimpäsi kuiskaa: "Tämä ei ole se….tämä ei ole minun aito ääneni."

Kyse ei ole vain siitä, että esim. nauhoitteella kuulet äänesi eri tavalla (ulkoapäin). Kyse on siitä, että aistit siinä jotain peitettyä, jotain vaiennettua. Ikään kuin äänesi kuuluisi filtterin läpi – se on siellä jossain, mutta vaimennettuna, hieman vääristyneenä.

Sillä äänesi on suora peili sisäisestä tilastasi. Se kertoo rehellisesti ja välittömästi sen mitä sinussa todella on. Siinä kuuluu paitsi sielusi aito ääni, myös kaikki mikä estää sen vapaan virtaamisen. Siinä kuuluvat pelot ja jännitteet. Ja tunteet – myös tukahdutetut. 

Kun omaa ääntä kuuntelee syvästi, kuulee täsmälleen sen mitä itsessä on meneillään.

Kehoon varastoituneet jännitteet ja traumat toimivat siis kuin häiriö signaalissa. Ne estävät syvimmän, todellisimman, rehellisimmän äänesi pääsyn täysin esiin.

Tie takaisin: ääni porttina vapauteen

Mutta aivan kuten keho muistaa – se myös voi päästää irti vanhasta ja oppia uudelleen.

Tämä toki vaatii rohkeutta. Usein myös hieman kärsivällisyyttä. Se vaatii sitä, että uskallat kohdata uudelleen ne sisääsi sullomat tunteet, joita kehosi ja äänesi yhä kantaa. Surun, pelon, häpeän.

Mutta miksi juuri ääni on niin tehokas työkalu tähän työhön?

Koska ääni on hyvin suora reitti sinne missä nämä traumat asuvat – kehoon. Et voi ajatella itseäsi ulos kehoon tallentuneesta traumasta. Mutta voit äännellä itsesi siitä läpi.

Kun annat äänesi tulla esiin ilman suorittamista, ilman "oikein tekemistä", ilman sitä että yrität kuulostaa tietynlaiselta – silloin jokin olennainen kerros itsessäsi alkaa muuttua. Kehosi alkaa äänesi kautta vapauttaa luontaisesti sitä vanhaa taakkaa, jota olet kantanut.

Kyse ei ole teknisestä laulamisesta tai "hyvän äänen" löytämisestä. Kyse yhteyden palauttamisesta todelliseen itseen.

Ja kun äänesi alkaa taas virrata vapaana, vapautat paljon enemmän kuin oman korviinkuuluvan äänesi. Vapautat luvan olla kuka olet - näkyvästi ja kuuluvasti. Vapautat oikeuden ottaa tilaa. Vapautat mahdollisuuden elää oman luontosi mukaista elämää, häpeämättä.

Matka etenee yleensä asteittain:

Ensin alat tulla kuuluvaksi itsellesi. Kuunnella itseäsi ja sisäistä ääntäsi.

Sitten ehkä jaat itsestäsi turvalliselle henkilölle – valmentajalle, terapeutille, ryhmälle.

Lopulta läheisillesi.

Ja jonain päivänä huomaat ilmaisevasi todellisella äänelläsi myös laajemmin maailmassa.

Pelon kohtaaminen ei tapa vaan vahvistaa

Olen käynyt läpi vastaavan matkan itsekin.

Vielä kymmenisen vuotta sitten elämäni tuntui vieraalta – kuin jonkun toisen elämältä, jota yritin suorittaa ollakseni hyväksytty ja rakastettu. Lähipiirin ja maailman silmissä. Mukauduin, vaiensin sisäisen ääneni, miellytin ja selviydyin. Kutistaen itseni samalla kuin kuivaksi rusinaksi, josta elämänvoima ja ilo olivat kadonneet.

Aloin vapauttaa ääntäni holistisen äänenkäytön keinoin. Aloin puhua suoremmin omasta sisäisestä maailmastani – ensin itselleni, sitten valmentajalleni ja valmennusryhmälle – ihmisille jotka ymmärsivät sitä mitä kävin läpi – lopulta läheisilleni ja yhä laajemmin maailmassa.

Lopetin miellyttämisen. Aloin nojata itseeni, omaan ääneeni ja korkeampaan ohjaukseen turvan ja luottamuksen lähteinä.

Ja silti pelkäsin. Kamalasti.

Pelkäsin, että minut leimataan vaikeaksi ja mahdottomaksi rakastaa jos uskallan puhua siitä mitä todella tunnen, ajattelen ja tarvitsen. Pelkäsin, että jos puhun totuuttani joka poikkeaa yleisestä mielipiteestä, minut hylätään. Että jään yksin. Tämä oli ehkä suurin pelkoni – ei suora hyökkäys, vaan hiljaisuus. Se että ihmiset kääntävät selkänsä ja minä olen ulkopuolella.

Pelkäsin myös, että minut leimataan hulluksi, vinksahtaneeksi, typeräksi ja vähempiarvoiseksi jos uskallan puhua siitä tiedosta mikä kauttani virtaa. Jos uskallan ilmaista suoraan mitä ajattelen silloinkin kun se on täysin muuta kuin mitä yhteiskunnassa katsotaan "oikeaksi" tai "sopivaksi".

Ja tiedätkö mitä? Pelko toteutui.

Leimattiin. Väheksyttiin. Katsottiin vinoon. Sekä lähipiirissä että laajemmin.

Mutta: tämä ei ollutkaan sellainen katastrofi jota olin pelännyt. Se oli lahja. Tie voimautumiseen.

Ja toisin kuin sisimmässäni ehkä olin kuvitellut, en luhistunut, hajonnut palasiksi tai kuollut.

Päinvastoin. Vahvistuin.

Huomasin, että olen voimakkaampi kuin uskoin. Että minun arvoni ei ole riippuvainen muiden mielipiteistä. Että pystyn luottamaan omaan totuuteeni myös silloin kun haastetaan. Että mahdollisuuteni ilmaista itseäni ja elää sieluni olemuksen mukaisesti ei ole kiinni ulkomaailman normeista. Että en lopulta tarvitse kenenkään lupaa tai hyväksyntää sille minkä itse tunnistan todeksi. 

Se mikä ei tapa, vahvistaa!

Emme voi miellyttää kaikkia kuitenkaan. Miksi edes lähteä liikkeelle miellyttämisestä? Miksei totuudesta, joka vapauttaa?

Tämä tie vei minut uuteen elämään. Ihmissuhteet uudistuivat. Työ muuttui. Moni asia meni uusiksi. Elämä muuttui askel askeleelta täydemmin sieluni ohjaukseen nojautuvaksi – linjaan feminiinin, intuitiivisen luontoni kanssa.

Ja palkintona? Sisäinen rauha. Levollisuus, joka kumpuaa totuudessa elämisestä. Vapaudesta ilmentää sitä kuka oikeasti olen. Elämä, joka tuntuu elävältä ja loputtoman inspiroivalta.

Kutsu

Jos tunnistat itsessäsi kaipuun takaisin omaan ääneesi – totuuteesi, voimaasi, vapauteesi – tiedä tämä: Se on mahdollista.

Äänesi odottaa sinua. Se on ollut siellä koko ajan, ehkä sumuharson takana, odottamassa että uskallat päästää sen kuuluviin.

Matka ei ole aina helppo. Pelkoja tulee kohdattaviksi. Saatat kohdata vastustusta, väheksyntää, vinoja katseita.

Mutta syvempi pelko – se ettet voisi elää täyttä, aitoa ja elävää elämää omassa totuudessasi – on virheellinen.

Totuus vapauttaa. Ja kun vapautat äänesi, vapautat jotain paljon suurempaa: oikeuden elää sitä elämä jota olet tullut tänne elämään.

Aloita tänään. Aloita pienesti.

Hengitä syvälle. Anna äänen tulla ulos – mitä tahansa ääntä. Hyrinää, huokausta, murinaa.

Tunne miten se värähtelee kehossasi.

Ja sano hiljaa itsellesi: "Ääneni saa olla täällä."

Tämä on ensimmäinen askel kotiin.

Ja jos kaipaat tueksi systemaattista matkaa oman äänesi vapauttamiseen, tutustu Vapauta äänesi -valmennukseeni. Siinä kuljemme yhdessä läpi tämän matkan – lempeästi, syvällisesti ja kokonaisvaltaisesti. Holistisen äänenkäytön ja tietoisen sisäisen työn keinoin.